Aina mutsin mukana

Ei kommentteja



Jo ennen esikoisen syntymää hoitolaukku ja sen sisältö aiheutti pienoista päänvaivaa ja stressiä. Monenlaista erilaista kapsäkkiä kokeilleena voin vain todeta, ettei yhtä ainoaa oikeaa hoitolaukkua ole olemassakaan. Niin äideillä kuin lapsillakin on erilaiset tarpeet ja hoitolaukun sisältö määräytyy juurikin näiden tekijöiden mukaan. Rintaruokinnalla olevat vauvat eivät vaadi korvikkeita ja tuttipulloja kannettavan mukanaan, kun taas vaipat ovat varmasti jokaisen hoitolaukun vakiovarustus.

Hoitolaukkua valitessa kannattaa ottaa kuitenkin tietyt seikat huomioon, kuten tilavuus ja kannettavuus. Hoitolaukkuun tulisi mahtua kätevästi melko paljonkin tavaraa, ilman että koko sisältö pitää räjäyttää lastenhoitohuoneen lattialle sinkkivoidetta tai talkkia laukun uumenista etsiessä. Hoitolaukkuna omasta mielestäni paras vaihtoehto on olkalaukku tai reppu, jolloin kassi ei ole tiellä vauvan kaukaloa kannettaessa, toisessa kädessä kun on hyvässä lykyssä vielä kauppakassit tai kiukutteleva esikoinen. Olkalaukku on siinä mielessä reppuakin vielä parempi vaihtoehto, sillä sen saa myös kätevästi heitettyä vaunujen tai rattaiden työntöaisaan roikkumaan.

Meillä hoitolaukun virkaa ajaa Marimekon Mini Weekender -kangaslaukku, jonka hankin A:n ollessa ihan pieni. Tätä ennen vauvan ja omat tavarani kulkivat ihanassa mustassa Legendin Alabama Luxor -nahkalaukussa, joka kuitenkin aika nopeasti osoittautui auttamatta liian pieneksi. Marimekon Weekender on ihanan tilava, miellyttävä kantaa ja kehtaahan tuo isäihminenkin heittää sen olalleen lähtiessään A:n kanssa liikenteeseen ilman minua.

Meillä hoitolaukku pitää aina sisällään
  • vaippoja
  • kosteuspyyhkeitä
  • vaihtovaatteet (sekä vauvalle että esikoiselle)
  • talkki, käsidesi
  • molempien neuvolakortit LuKLabelin ihanassa neuvolakorttikotelossa
  • matka-apteekki (särkylääkettä ja laastareita)
  • äidin beauty-bag (käsivoide, hiuslakka, huulirasva, siteitä yms)



Hoitolaukun järjestyksen salaisuus lienee erilaisissa pienemmissä pussukoissa, joihin tavarat on jaettu. Näin kaikki löytyy nopeasti ja helposti, suht suurenkin kassin uumenista - etenkin kun laukussa itsessään ei juurikaan sisätaskuja ole.

Hoitolaukku on siis koko ajan valmiudessa ja vaippavarastoja täydennetään aina sitä mukaan kun ne hiipuvat. Vaihtovaatteet säilytän laukussa pienissä hedelmäpusseissa, joihin saa puolestaan likaantuneet vaatteet turvallisesti niin, etteivät ne sotke laukun muuta sisältöä. Kotoa lähtiessä sujautan laukkuun siis vain lompakon, kalenterin, avaimet ja puhelimen, sekä tarvittaessa eväitä, mikäli olemme useamman tunnin liikenteessä.


Silloin kun A oli pienempi, mukana kulkivat myös muutama harso, pyllypyyhe sekä varatutti. A söi tuttia noin neljä ensimmäistä kuukauttaan, jonka jälkeen se yhtäkkiä vain lakkasi kelpaamasta. Ajan mittaan mukana kulkevien tavaroiden määrä on vähentynyt ja sisältökin muokkautunut jonkin verran vastaamaan tämän hetken tarpeita paremmin.
Erittäin kattavasta hoitolaukun sisällöstä voit lukea esimerkiksi täältä Petran blogista!

Millaisia hoitolaukkuja teillä on käytössänne ja poikkeaako sisältö tästä minun omastani?

Ei kommentteja

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!

KUUKAUDEN NOSTO

DIY Frozen yoghurt

Jäätelö kuuluu kesään ja ainakin meidän perheessä siitä pitävät niin lapsi kuin aikuisetkin. Hyvä vaihtoehto kaupan jätskeil...