Samanlaiset erilaiset

Ei kommentteja


Muistan elävästi E:n syntymän jälkeen, kun olimme osastolla ja tutustuimme toisiimme ensimmäisinä päivinä. Imetys ei ottanut onnistuakseen ja kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Ihanat lastenhoitajat olivat kuitenkin koko ajan lähellä ja valmiina tarjoamaan apuaan, ohjeistamaan ja neuvomaan. E:n paino ei ollut lähtenyt nousuun toivotulla tavalla, juurikin koska imetyksen alkutaipale oli niin vaikea ja haastava. Muistan, miten eräs lastenhoitaja piti kapaloitua esikoistani käsissään ja katsoi tätä suoraan silmiin ja sanoi, oletpas sinä temperamenttinen pieni tyttö. Ajattelin tuolloin, etteihän noin pienestä ihmisestä voi vielä tietää millainen luonne hänellä on. Voi kuinka väärässä olinkaan!
Kun A näki ensimmäisen kerran päivänvalon, otin hänet syliin ja rinnalle. Imetys sujui heti, kuin vanhalta tekijältä. No, sellainenhan minä jo tavallaan olinkin, imetettyäni esikoistani lähes vuoden päivät haasteellisesta alusta huolimatta. Niin imetys kuin vauvanhoito ylipäätään sujui kuin itsestään. Vaikka olin käytännössä unohtanut miten pikkuvauvoja käsitellään, luontainen vaisto ja äiteihin melkein automaattisesti rakennettu taito palautui siltä istumalta.





A oli leppoinen ja vaatimaton vauva. Hän nukkui paljon ja hereillä ollessaan vain makoili lattialla tai sitterissä ihmetellen ympärillä olevaa maailmaa, äitiä ja isää, isosiskoa joka järjesti pikkuiselle katseltavaa ja kuunneltavaa joka päivä. Ajattelin tuolloin, että miten voikaan olla niin erilainen vauva, mitä E aikoinaan oli. Miten voi olla niin samanlainen, mutta silti niin erilainen. Molemmat samasta puusta veistetty, punaisine hiuksineen ja piirteineen. Silti samalla niin erilaisia luonteeltaan.





Nyt kun A on jo 11 kuukautta vanha. Voisin vetää takaisin melkein kaiken sanomani leppoisuudesta ja vaatimattomuudesta. Voin melkein jopa todeta, että kakkonen on vielä tulisempi temperamentiltään kuin esikoinen. Eikä mitään vähääkään. A on alkanut kokeilemaan rajojaan ja testaamaan todella, miten pitkälle äidin kanssa voi mennä. Hän on oppinut vaatimaan tuima ilme kasvoillaan ja lyömällä käsiään pöytään tai reisiään vasten. Hän on myös oppinut miten tehdä pientä kiusaa ja myös isosisko on saanut tästä uudesta vaiheesta osansa. Luojan kiitos E:llä on lehmän hermot ja hän on erittäin hyvin ymmärtänyt oman roolinsa isompana lapsena, jonka pitää ymmärtää pienempää. Toki pidämme huolen siitä, ettei E:n tarvitse kestää kaikkea ja hänkin saa omaa tilaa ja rauhaa, ilman että toinen on koko ajan niin sanotusti iholla. Tai repimässä hiuksista. Tai imeskelemässä lelufiguurien päitä kesken kivojen leikkien.





On vaikea kuvailla sitä tunnetta, joka valtaa mielen ja sydämen, kun saa seurata kahden pienen ihmisen kasvua ja kehitystä ihan vierestä joka päivä. Se tunne, kun esikoinen katsoo sinua ilmeellä, joka on kuin ilmetty isänsä. Tai se kun katsot kuopusta silmiin ja näet samalla itsesi, esikoisen, tyttöjen isän sekä pienen, aivan mahtavan tyypin, joka on samalla samanlainen, mutta silti niin erilainen, ihan omanlaisensa.


A:n päällä Martinexin Vilijonkka-body, joka saatu blogin kautta.


Ei kommentteja

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!

KUUKAUDEN NOSTO

DIY Frozen yoghurt

Jäätelö kuuluu kesään ja ainakin meidän perheessä siitä pitävät niin lapsi kuin aikuisetkin. Hyvä vaihtoehto kaupan jätskeil...