Lastenhuoneen uusin sisustuselementti

Ei kommentteja


Yhteistyössä Laa Laa Living

Kuvien seinäristikko saatu yhteistyössä Laa Laa Livingiltä

Seinäristikot sisustuksessa on nyt in. Ovat oikeastaan olleet jo hyvän tovin. Meiltä kotoa löytyy niitä kaksin kappalein, tai oikeastaan nyt viimeisimmän kotiuduttua, kolmin kappalein. Tämä on sisustuselementti johon ei helpolla kyllästy, koska jokainen voi muokata siitä omanlaisensa ja vaihdella tyyliä sen mukaan mitä mieli muuttuu. Seinäristikkoa voi käyttää pelkästään sisustuselementtinä, tai sitten sen voi ottaa myös hyötykäyttöön. Täysin omien mieltymystensä mukaan.





Laa Laa Living toi hetki sitten markkinoille omanlaisensa, erilaisen seinäristikon, joka on omiaan juurikin esimerkiksi lastenhuoneen sisustuksessa. Tykästyin seinäristikkoon samantien nähtyäni sellaisesta ensimmäisen vilauksen Instagramissa. Sain samantien vision siitä E:n huoneen seinällä.

Näytin E:lle kuvan Laa Laa Livingin ihanasta Bunny seinäristikosta ja kerroin että tällainen tulee hänen huoneeseensa. Laa Laa Livingillä toimitus oli äärettömän nopeaa, sillä sain vahvistuksen tuotteen lähtemisestä matkaan tiistaina ja perjantaina tuote oli noudettavissa lähipostista. Todella pikaista toimintaa joka tietenkin on tällaiselle hätähousulle (ja vielä hätäisemmälle pikkumimmille) oikein kiva juttu, joka kuvan nähtyään alkoi odottamaan ja kyselemään pupusta ja sen saapumisesta useamman kerran päivässä.


Olin visioinut valkoisen seinäristikon E:n huoneen tapetoidulle seinälle, jolloin se korostuu kauniisti muusta seinästä. Päädyin kuitenkin asettamaan ristikon tauluhyllylle, jolloin sen paikkaa voi vielä halutessaan vaihtaa ilman että seinään jää jälkiä. Meillä kun nuo lastenhuonekuviot ovat vielä niin sanotusti vähän auki... Ja kauniisti tuo ristikko tulee esille valkoisesta seinästä huolimatta.

Laa Laa Living on uusi suomalainen sisustusmerkki, jonka perustajia ovat Annika ja Vesa. Seinäristikot valmistetaan Virossa, pahvipakkaukset puolestaan Suomessa. Pupuristikon ja perinteisen neliön muotoisen ristikon lisäksi valikoimaan kuuluu taloristikko, jotka kaikki ovat saatavilla joko mustina tai valkoisina - myöhemmin tässä kuussa on tulossa myös muita värejä, joten kannattaa pysyä kuulolla ja laittaa Laa Laa Living seurantaan myös Facebookissa ja Instagramissa!



Ei kommentteja

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!