me (myself) & I

2 kommenttia



Sunnuntaina oli aika viettää jälleen vaatekutsuja ja joku ehkä huomaakin viime kutsuilta jotain tuttua yllä olevissa kuvissa. Mun vakkari vaate-esittelijä (kai kahden kerran jälkeen voi jo puhua vakkarista?) vaihtoi tuossa taannoin niinsanotusti leiriä Noshilta me&I:lle ja pakkohan sitä oli heti kutsut järjestää itsekin! 

Kutsut vietettiin pienessä porukassa, mutta tämä ei haitannut ollenkaan. Itseasiassa pienempi vierasmäärä oli jopa parempi kuin se että tupa olisi aivan täysi. Vaatteita pääsi hipelöimään ja sovittelemaan paremmin ja kahvittelukin sujui siinä lomassa liukuvasti ilman ruuhkaa keittiössä. Vaikka kutsuilla oli vieraita vain muutama, lähes kaikki löysivät itselleen jotain tilattavaa, joten eipä ollut esittelijällekään hukkareissu. Itseasiassa myös siskoni sopi Minnin kanssa alustavasti jo omista kevään kutsuista! 

Tällä kertaa olin hieman itsekäs ja tilasin vain itselleni vaatteita. Emännänlahjaksi valitsin ihanan ponchon, jollaista olen kuolannut jo pidemmän aikaa! Tämän lisäksi tilasin itselleni siistit mustat perushousut sekä kauniilla kuosilla koristellun mustavalkoisen siistin paidan. Tämä asukokonaisuus ja sen valinta oli askel kohti sitä täydellistä vaatekaappia, jota olen nyt vihdoin ja viimein alkanut rakentamaan.

Onko me&I teille tuttu vaatemerkki?

2 kommenttia

  1. Meillä on pikkuisella joitain miikkareita kirpparilta ja olemme olleet niihin tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös kirppikseltä ostettuja, ja ovat kyllä pysyneet hyvänä! Ja kuosit on kertakaikkisen ihania :)

    VastaaPoista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!