Bloggaajien ilta Naantalissa

2 kommenttia
Sain kutsun tiistaina vietettävään bloggaajien iltaan Naantaliin. Tilaisuus järjestettiin CC Naantalissa, joka on aivan Naantalin keskustassa naisten muotia, sekä sisustus- ja lahjatavaroita myyvä hurmaava pieni kauppa. Kutsuvierastilaisuuteen sai ottaa avecin mukaan, joten kutsuinkin ystäväni ja bloggaajakollegani Millan viettämään iltaa kanssani. Milla asuu sen verran kaukana, että nyt oli hyvä sauma vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa myös kasvokkain. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, meille molemmille.



Illaksi oli ihanien tarjoilujen lisäksi järjestetty myös muuta ohjelmaa ja muun muassa Tyylitellen -blogin Merja piti aivan älyttömän inspiroivan ja innostavan puheenvuoron bloggaamisesta ja yrittäjyydestä. Upea Ninnu kertoi meille mindfullnessista, joka herätti paljon ajatuksia. Teimme hengitysharjoituksia ja saimme konkreettisia käytännön vinkkejä ja ohjeita siitä, miten minfullnessia voi harjoittaa myös lapsen kanssa ja esimerkiksi miten sanoittaa lapsen tunteita.

Jerenan luotsaama Seiklus sen sijaan maahantuo virolaisia lastenvaatteita sekä virolaisia lastenhuoneen sisustustuotteita. Seiklus valitsee kumppaneikseen rohkeita ja innovatiivisia yrittäjiä, jotka ovat uskaltaneet seurata unelmiaan. Suuri osa Seikluksen yhteistyökumppaneista on pienyrittäjiä ja enemmistö naisia ja äitejä. Tuotantoketju pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä, jotta tuotteiden alkuperä tunnetaan mahdollisimman hyvin. Usein asiointi tapahtuukin suoraan itse tuottajan kanssa. 



Lisäksi mukana tilaisuudessa oli KidSpot/Lastenvaatetarjoukset.fi, jonka kanssa itsekin olen jo tehnyt muutaman yhteistyön.

Tilaisuus oli lämminhenkinen ja mukava. Lopuksi saimme hieman shoppailla ja mukaan lähtikin E:lle paita sekä sisustuspuolelta heti huomioni herättänyt kynttilä betoniastiassa. 

Oletteko te kuulleet Seikluksesta tai vierailleet CC Naantalissa?


2 kommenttia

  1. Oi, teillä on kyllä ollut kiva ilta ♥ Tuollaiset bloggaajaillat ovat aina tervetulleita ja tuovat mukavaa vaihtelua normiarkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ja kiva päästä juttelemaan ns. samanmielisten kanssa :)

      Poista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!