Viherinspiraatiota Puutarhamessuilta

2 kommenttia

Harmaa ja kolea sää räntäsateineen ei ole este haaveilla tulevasta puutarhanhoidosta ja uusista viherkasveista sisustukseen, eihän?

Pyörähdimme tänään aamupäivällä Turun Messukeskuksessa Piha & Puutarha -messuilla hakemassa inspiraatiota kesän puutarhahommiin. Ajatuksenani oli saada ideoita kasvihuoneen hankkimiseen (tai rakentamiseen) sekä siihen miten tuleva kasvihuoneemme sisustetaan, eli mitä haluamme jatkossa kasvattaa itse omalla pihallamme. Valitettavasti kasvihuoneinspiraatio jäi kovin mitättömäksi, enkä voi sanoa lähteneeni sieltä pää täynnä ideoita tulevan kasvihuoneemme suhteen.



Pihakivetysten ja -istutusten osalta tarjolla oli sen sijaan paljon ideoita ja inspiraatiota ja sormet kutkuttavat jo päästä multaan, jahka talvi ja jäät saadaan sulatettua ensin pois tieltä. Myös vihersisustamiseen poiki jälleen uusia ideoita.



Messujen rakentamiseen oli tänäkin vuonna todellakin panostettu; koko rakennus oli kuin yksi suuri keidas, jonne oli tehty mitä kauniimpia istutuksia. Unohtamatta huvittavia - ja ehkä myös hiukan pelottavia linnunpelättimiä, joita oli ripoteltu pitkin messualuetta.




Puutarhamessujen kanssa samaan aikaan messuilta löytyy myös Mökki & Meri -kokonaisuus, jossa pääsee ihailemaan laitureita, saunoja ja muita vapaa-ajan asumisen tuotteita ja palveluita. Miehen pään käänsi muun muassa kattava veneosasto.

Olisin kaivannut messuilta ehkä vieläkin enemmän vihersisustamiseen liittyviä juttuja, etenkin ruukkujen ja kasvualustojen suhteen. Suosittelen kuitenkin lämpimästi vierailemaan messuilla, mikäli pihanhoito ja puutarhahommat kiinnostavat.


Piha & Puutarha -messut on toteutettu yhteistyössä Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen, Ammattiopisto Livian, Kauppapuutarhaliitto Varsinais-Suomen piirin ja Suomen Kukkakauppiasliitto Varsinais-Suomen piirin kanssa. Messumeininkiä voi seurata hashtageillä #puutarhamessut #turku #turunmessukeskus ja messut ovat auki tänään klo 18 asti ja lauantaina sekä sunnuntaina.
Aiotko sinä lähteä inspiroitumaan messuille viikonloppuna?

2 kommenttia

  1. Puutarhamessut ovat mukavia. Harmi, ettet löytänyt messuilta ideoita omaan kasvihuoneeseesi. Minulla olisi haaveissa päästä viikon päästä Kevätmessuille Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Mutta onneksi on Pinterest ja muu internet, josta inspiraatiota löytyy varmasti! :) Nuo Kevätmessut ovat varmasti mukavat!

      Poista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!