Miniloma Helsingissä

Ei kommentteja
Instagramtiliäni seuraaville ei varmaan käynyt epäselväksi missä ja miten vietimme alkuviikolla parin päivän miniloman M:n kanssa. Olin nimittäin vuodenvaihteessa antanut M:lle 30-vuotislahjaksi yllätyksen, joka konkretisoitui viime tiistaina, kun iltapäivällä otimme Onnibussilla suunnan kohti Helsinkiä.

Reissumme starttasi Turun Linja-autoasemalta, josta matkasimme pääkaupunkiin ja hotelliin, jonka olin varannut meille jo joulukuussa. Kävelimme Kampista hotellille noin puolitoista kilometriä samalla tutkiskellen suurkaupungin vilinää ja vilskettä. Hotellilla hengähdimme hetkeksi ja laitoimme itsemme kuntoon, jonka jälkeen hyppäsimme taksiin ja otimme suunnaksi Hartwall areenan.


Areenan piha ja ympäristö alkoi pikkuhiljaa täyttyä rokkikansasta ja fanipaidoista. Ovet aukesivat puoli seitsemältä, jolloin pääsimme sisään ja odotellessamme istahdimme vielä oluelle. Olimme hyvin onnekkaita, sillä pääesiintyjän lämppäri oli myös molempien mieleen. Emme ole kumpikaan koskaan olleet keikalla (kesän festareita lukuun ottamatta), joten tällä yhdellä kerralla saimmekin kaksi elämystä samassa.


Kun Iron Maiden vihdoin pitkän odottelun jälkeen aloitti, kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen ja iho oli kananlihalla vielä keikan jälkeenkin. Uskomaton show lavasteineen ja valoineen, itse musiikista puhumattakaan. Once in a lifetime elämys ja kertakaikkiaan onnistunut syntymäpäivälahja kokonaisuudessaan. Illalla painoimme päämme hotellin pehmeisiin tyynyihin korvat lukossa, mutta äärettömän onnellisina. 

Seuraavana aanuna luovutimme huoneen aamiaisen (joka oli edellispäivän myöhäisen pizzailtapalan johdosta todella niukka) jälkeen ja suuntasimme jälleen jalan kohti keskustaa. Kiertelimme Kampissa ja Forumissa, istuimme terassilla ja kävimme lounaalla. Ostoksia ei reissulla tullut tehtyä yhtä Monkista bongattua aamutakkia lukuun ottamatta ja pihiys fanipaitakojun äärellä saattoi aiheuttaa pienen harmituksen jälkeenpäin. Onnibussi starttasi Helsingistä klo 15.15 ja kotona olimme kuuden aikaan illalla. 


Kiva olla reissussa mutta ihana tulla takaisin kotiin rakkaiden lasten luokse, joista pienempi oli muuten poissaolomme aikana oppinut sanomaan isi.

Ei kommentteja

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!