Juhlapaikan koristelu: Hääkyltit

2 kommenttia
Kaupallinen yhteistyö: Pintyplus Finland
Maalit saatu yhteistyössä

Yksi suuri kokonaisuus hääkoristeluja suunniteltaessa oli erilaiset opastekyltit juhlapaikalle ja sen läheisyyteen. Moni on varmasti jossain bongannut tienvarsikylttejä osoittamaan juhlittavia häitä, ja tällaiset oli myös meillä suunnitelmissa askarrella. Pintyplus Finlandista oltiinkin minuun yhteydessä juuri sopivaan aikaan ja heidän tuotteillaan pääsimme toteuttamaan meille juuri meidännäköiset kyltit. Ja niistä tulikin aivan täydelliset, vaikka itse sanonkin. Sain valita maalivalikoimasta sekä kalkkimaalisprayta, että kalkkimaalikyniä, joiden avulla tekstien tekeminen kyltteihin oli äärettömän helppoa. Kynät olivat myös yllättävän riittoisia!

Spraymaaleiksi valitsin sävyt puhdas valkoinen (Broken White), sekä tummanharmaan (Black blum). Kynistä valitsin valkoisen ja sen lisäksi sain yllätyksenä myös kaksi eri harmaan sävyä.







Varsinaisten kylttien maalaamiseen käytimme sekä valkoista, että harmaata spraymaalia, joiden hyvä peittävyys yllätti. Ulos asetettaviin kyltteihin kalkkimaali ei välttämättä kuitenkaan sovi, sillä sateen yllättäessä maali ei välttämättä pysy. Meidän hääpäivämme oli onneksi aurinkoinen eikä pelkoa sateesta ollut, joten uskalsimme pystyttää myös tienvarsikyltit ulos hääaamuna. Muut kyltit olikin tarkoitettu juhlapaikalle sisätiloihin.

Hääkylteissä jatkui sama teema kuin kutsuissa ja pöytäkartioissa, joissa käytettiin kaikissa samoja fontteja. Tekstien jäljentäminen onnistui kätevästi wordista tulostetuilla malleilla ja lasten katuliiduilla, jonka jälkeen mallin päälle oli helppo kirjoittaa kalkkimaalikynällä lopulliset tekstit. Paperin takapuoli siis väritetään liidulla, jonka jälkeen paperi asetetaan halutulle jäljennettävälle pinnalle. Tämän jälkeen teksti painetaan kynällä maalattavaan pintaan joko kuulakärki- tai lyijykynällä, tai jollain muulla teräväkärkisellä esineellä. Näin maalattavaan pintaan muodostuu haaleaa jälkeä, jonka päälle on helppo maalata.

Kyltit saivatkin rutkasti ihasteluja niin häissä kuin jo ennen juhlia, kun vilauttelin kylttiprojektia Instastoryn puolella valmistusvaiheessa. Kalkkimaalikynät olivat ehdottomasti positiivinen yllätys ja voin lämpimästi suositella niitä, esimerkiksi juuri hääkylttien taiteilemiseen.

Pintyplus Finland maalien jälleenmyyjät löytyvät täältä.


2 kommenttia

  1. "Tekstien jäljentäminen onnistui kätevästi wordista tulostetuilla malleilla" - eli löytyykö siis wordista tämmöinen kirjasin, vai mistä tämän fontin olet poiminut. T. Tahtoo samaa fonttia, mutta ei ymmärrä mistä sen saa/löytää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut aikoinaan ladata kyseisen fontin Wordiin erikseen, eli ei varmaankaan löydy sieltä valmiina! Wordin omassa fonttivalikossa muistaakseni on jokin kohta "Lataa lisää fontteja" ja sieltä sitten vain etsimään! Fontin nimi on Stephanie Marie JF - toivottavasti löydät!

      Poista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!