Morsiamen hemmotteluhoidot ennen häitä

Ei kommentteja



Kaupallinen yhteistyö: EkoKauneushoitola & Shop Karoliina K

Liedossa sijaitsee aivan ihana, juuri avattu ekokauneushoitola, jossa olen saanut viettää melko paljon aikaa viime viikkojen aikana. Vaikka kauneushoitola itsessään on uusi, sen takana on ammattitaitoinen ja upea Karoliina, joka saa hoidoillaan unohtamaan kaiken muun ja kireimmänkin mutsin irtautumaan arjesta ja rentoutumaan. Olen saaut tehdä yhteistyötä Karoliinan kanssa kohta jo vuoden päivät, jonka myötä olen päässyt tutustumaan luonnonkosmetiikkaan oikein toden teolla. Karoliina pisti koko ihonhoitorutiinini uuteen uskoon ja jo viime syksynä aloimme suunnittelemaan hoitoja tulevia häitämme varten. Nyt häät kolkuttelevat jo todella, siis TO-DEL-LA lähellä ja en voi muuta kuin kiittää Karoliinaa aivan älyttömän suuresta avusta, mitä tulee omaan olemukseeni tänä suurena päivänä.

Hilla Hellä sokerointi

Moni nainen (itseni mukaanlukien) tai mies haaveilee siitä, ettei ihokarvoja tarvitsisi poistaa usein ja että se sujuisi mahdollisimman vähällä vaivalla. Olen itse käyttänyt lähes aina poikkeuksetta shaveria karvojen poistoon. Löytyy kaapistani myös epilaattori, mutta kynnys siihen tarttumiseen on jostain syystä kovin korkea, eikä karvanpoisto kokemuksenakaan ole kaikkein miellyttävimmästä päästä. Olin pitkään haaveillut sokeroinnista ammattilaisen tekemänä ja kun Karoliina ehdotti että haluaisinko sokeroinnin ennen häitä, olin tietenkin heti mukana!

Karoliina käyttää muun muassa ihania Ekopharma Helsingin tuotteita, joita olen kotiuttanut myös itsellenikin. Hilla Hellä sokerit tulivat markkinoille kuitenkin vasta tänä keväänä. Ne ovat hajusteettomia ja niillä on sekä avainlippu, että FI-natura sertifikaatit. Nimensä mukaan sokeri on erittäin hellävarainen ja itse sokerin lisäksi se sisältää kotimaista hillauutetta. Karoliina myös kertoi kokemuksesta, että tämän sokerin käytön jälkeen asiakkaan iholla on havaittavissa selkeästi vähemmän punotusta ja se myös laskee nopeammin, kuin aikaisemmin käyttämiensä sokereiden kanssa.

Kun sokeroinnissa käy säännöllisesti, karvan luonnollinen kasvu hidastuu ja uusi kasvava karva on pehmeämpää. Pehmeämpi karva myös irtoaa helpommin, joten ensimmäinen sokerointikerta saattaa olla huomattavasti kivuliaampi kuin myöhemmät kerrat. Tämän huomasin myös omalla kohdalla, kun kainaloiden sokeroinnin jälkeen kainaloita kirveli jonkin verran, mutta seuraavalla kerralla ei taas ollenkaan. Myös itse karvanpoisto oli paljon iisimpi seuraavalla kerralla. Kipukynnys toki myös vaihtelee paljon eri ihmisten välillä ja jopa itsellä ihan vaikka vaan kuukautiskierronkin mukaan. 

Aion ehdottomasti jatkaa sokeroinnissa käymistä, niin vaivatonta, helppoa ja nopeaa se on! Jos sokerointi kiinnostelee, kannattaa ehdottomasti piipahtaa Ekokauneushoitola Karoliina K:n luona Liedossa. Varauksen yhteydessä kannattaa myös mainita Mimmimafia-blogi, sillä saat sokeroinnin hinnasta 20 % alennuksen syyskuun loppuun saakka.



Levähaude boostaa aineenvaihduntaa!

Koska ollaan Karoliinan kanssa vietetty kahdestaan monia monia tunteja, ollaan ehditty käydä vaikka ja minkälaisia erilaisia keskusteluja noin niinkuin ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Paljon ollaan niinsanottujen ulkoisten kauneudenhoitoon liittyvien asioiden lisäksi juteltu myös sisäisestä ja  kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Muun muassa aineenvaihdunta on sellainen seikka, joka vaikuttaa about ihan kaikkeen. Kun kroppa pelittää niin kuin sen kuuluukin, näkyy se myös ulospäin. Kauneus ei ole pelkkää pintaa, se on myös sitä hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen näyttää hyvältä myös ulospäin.

Yhtenä Karoliinan tekemänä hoitona sain kokeilla levähaudetta, joka vartalohoitona kiihdyttää aineenvaihduntaa; Levähaude levitettiin koko kroppaan ja sen jälkeen pääsin muovin sisään hikoilemaan. Kun haude alkoi lämpenemään, se myös kupli jännästi joka puolella. Levähauteen jälkeen hikoilinkin pari päivää melkoisesti. Pelkästään paikallaan istuessani huomasin miten hiki valuu ohimoita pitkin, myös vessassa sai juosta tiheämmin kuin normaalisti. Haude myös pehmensi ja kosteutti ihoa kauttaaltaan.

Hilla vartalohoito

Tulevaa hääpäivää ja suihkurusketusta silmällä pitäen Karoliina teki minulle Hilla vartalohoidon kaksi kertaa. Vartalohoito piti sisällään koko vartalon kuorinnan; Hilla duokuorinta sisältää hedelmähappoja sekä bamburakeita. Käsin tehty kuorinta irrottaa kuollutta ihosolukkoa sekä silottaa ihoa tehden siitä ihanan pehmeän. Hedelmähapot taas kirkastavat ihoa ja edesauttavat kuorivaa vaikutusta. Myös itse kuorinta laittaa kropan nesteet liikkeelle.

Kuorinnan jälkeen iholle levitettiin vielä Hilla Hellä kiinteyttävä vartalonaamio, jonka annettiin vaikuttaa myös kelmun alla. Tämän jälkeen naamio lisäksi hierottiin kroppaan vielä kauttaaltaan niin, että loputkin imeytyivät ihoon. Kelmun ansiosta nesteet lähtivät jälleen liikkeelle, mutta hoito voidaan tehdä myös ilman. Karoliina räätälöi hoidot aina yksilöllisesti, asiakkaan tarpeen mukaan. Minulle hoitoja tehtiin nyt useampia lyhyen ajan sisällä, jotta voitaisiin maksimoida tulokset.

Myös kasvot saivat osansa vartalohoitojen ohella sekä Herukka tehoseerumilla että Vadelma naamioilla. Viimeisellä kerralla tehtiin myös kasvokuorinta, joka toteutettuun Ekopharma Tyrni duokuorinnalla, joka sisälsi myöskin hedelmähappoja sekä bamburakeita, jotka eivät ole haitallisia ympäristölle, kuten joissain kuorintavoiteissa käytetyt mikromuovit.

Näiden kokovartalohoitojen lisäksi sain nauttia ylellisistä jalka- ja käsihoidoista.

Suihkurusketus

Konkreettisin ulospäin näkyvä hemmottelu oli suihkurusketus, josta sain esimakua jo toukokuussa, kun Karoliina kävi täällä kotonamme tekemässä sekä minuille että kaasoille suihkurusketuksen. Testiajot järjestettiin pääasiassa sen vuoksi, että tiedämme ennalta millainen lopputulos tulee olemaan varsinaisena hääpäivänä. 

En ole normaalisti ollenkaan ruskettuva ihminen, mutta tänä kesänä aurinko on jostain syystä napannut kiinni paremmin kuin koskaan aiemmin, enkä ole edes palanut kertaakaan. En ole tieten tahtoen palvonut aurinkoa rusketuksen toivossa, mutta ulkona on tullut oltua todella paljon. Tähänastisen päivetyksen ansiosta Karoliina suosittelikin tällä kertaa kokeilemaan toista Vita Liberatan sävyä, jota viime kerralla käytimme. Olenkin jälleen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka todellisen sävyn näkeekin vasta seuraavana päivänä ensimmäisen suihkukerran jälkeen. Heti rusketuksen jälkeen väri on melko tumma ja tummuu entisestään.



Lopullisen tuloksen rusketuksesta tulettekin sitten näkemään hääkuvista tai ottamalla Instagram-tilini seurantaan. Sinne nimittäin päivittelen meidän arkea tiheämpään tahtiin ja tällä hetkellä etenkin viime hetken hääjärjestelyitä. Enää kaksi yötä h-hetkeen!

Ei kommentteja

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!